Intohimona ruoan kasvattaminen

Ruokaa voi harrastaa monin eri tavoin, kuten käymällä ravintoloissa syömässä, kokkaamalla itse uusia reseptejä tai kokeilemalla vaihtelevia ruoka-aineita ja dieettejä. Kaupunkilaisessa elämäntavassa ruoan kasvattaminen itse on jäänyt hieman taka-alalle, mutta vihannesten ja yrttien kasvatus on yhtä lailla ruokaharrastamista kuin ruoanlaitto ja ravintoloissa käyminenkin.

Monille puutarha tarkoittaa ruusupensaita ja kukkien kasvattamista, mutta toisia kiinnostavat pelkät hyötykasvit. Opittuaan puutarhanhoidon perusniksit ihmiset haluavat usein käyttää taitojaan monipuolisesti. Silloin piha, parveke, ikkunalauta tai siirtolapuutarha täyttyy helposti sekä maisemaa kaunistavista kasveista että syötävistä kasviksista. Tässä jutussa keskitymme hyötykasveihin, koska ne kiinnostavat foodieita tuoreudellaan ja maullaan.

Kasvimaan pystyttäminen

Kasvimaan pystyttämisessä tarvitaan ensin perustietoa, jota löytyy sekä netistä että kirjastosta. Internet voi olla kätevä, mutta se on myös loputon suo. Useimmat lopulta kyllästyvät miettimään juuri sopivia hakusanoja ja selaamaan turhaan monia hakutuloksia, jotka sisältävät kaikkea muuta kuin sitä, mitä etsii. Voidakseen ohittaa hakuammunnan internetissä kannattaa mennä suoraan vaikkapa Marttojen sivuille, joilta löytyvät ohjeet kasvimaan perustamiseen helposti ja selkeästi. Myös kirjastoissa on runsaasti puutarhan hoitamisen perusoppaita, joista löytyy tietoa oikeanlaisesta mullasta, kasvukausista ja istuttamisesta.

Kasvimaan pystyttäminen vaatii erilaisia välineitä. Sivulta https://www.kellfri.fi/ voi etsiä maatalouteen liittyviä laitteita, tai sitten voi mennä vaikkapa Bauhausiin tai Puuiloon katselemaan hyviä lapioita, ruukkuja, multapusseja ja kuokkia. Ennen ostoksille lähtemistä kannattaa kuitenkin lukea vinkkejä sen suhteen, mitä todella tarvitaan. Siten voi välttää turhia kuluja ja ylimääräisen tavaran ostamista – onhan monelle kasvimaan perustamisen idea myös säästää rahaa ruokaostoksissa. Myös tietynlainen ekologinen ajatusmaailma on monelle lähtökohtana oman kasvimaan pitämiseen. Omalta parvekkeelta saadut yrtit vähentävät tarvetta ostaa kaupasta kaukaa tuotuja yrttejä muovipakkauksissa. Siten omalla kasvimaalla voi vähentää ilmastopäästöjä ja muoviroskaa.

Ihanat omat yrtit ja vihannekset

Kasvimaan pitäminen tuo monille mielihyvää, koska käsillä tekeminen on meditatiivista puuhaa. Iloa tuottaa myös huomata pystyvänsä kasvattamaan siemenestä kokonaisen kasvin. Omavaraisuus voi luoda tunteen turvallisuudesta ja aikaansaamisesta. Kun työelämässä ei välttämättä koskaan pääse näkemään konkreettista työn tulosta, niin kasvimaan hoitamisesta sitä ainakin saa. Puutarhassa voi seurata kasvua viikko viikolta ja lopulta voi korjata sadon.

Joillekin pääasia on kuitenkin itsekasvatetun ruoan maku. Kaupoissa myytävät vihannekset ovat joutuneet kokemaan usein pitkänkin kuljetuksen kasvupaikaltaan myyntitiskille. Jotkut uskovat, että kaikki vihannekset alkavat menettää ravintoarvojaan heti, kun ne vedetty mullasta, katkaistu tai poimittu. Makukin vähenee varastoimisen ja kylmässä säilyttämisen myötä. Toisaalta ei vihanneksia voi pitää lämpimässäkään, koska ne menevät pilalle. Itsekasvatettuja tuotteita syödessä poimimisen ja syömisen välissä saattaa mennä parhaimmillaan vain muutama minuutti.

Jotkut ihmiset kasvattavat kasveja mielessään vanhat maakellarit perunapusseineen ja lasipurkkeineen. Viljelemisestä saattaa tulla mieleen tuotannon säilöminen talven yli. Ennemminkin kannattaisi kuitenkin ajatella kasvattavansa tuoretta ruokaa, ellei satu omistamaan valtavaa peltoa, joka tuottaa kerralla enemmän kuin sen hetkisen tarpeen verran. Jos käytössä on vain parveke, on viisainta kasvattaa jotain, mikä kasvaa nopeasti, eli salaatteja ja yrttejä. Esimerkiksi tomaatit voi olla parempi ostaa kaupasta, kun samalla alalla voi kasvattaa lehtivihanneksia ja muita nopeaa ja tuottoisaa satoa tuottavia kasviksia.